Pihakilpailu 2020

Kandelinien piha Maantiekylästä tuli voittajaksi. Piha oli jo ensisilmäykseltä upean oloinen. Monipuoliset terassitilat, grillauspaikat ja vesielementit tekivät raatiin vaikutuksen. Tavattoman isot talvisäilytetyt kanna-kukat kruunasivat pihan.

Kakkoseksi ylsi Helena ja Olli Kuusterän upea rakennuskokonaisuus upeine piha-alueineen Riihikalliosta. Omaleimaisen miljöön kruunasi kärrynpyöräaita.

Kolmannelle sijalle nousi mahtava kartanomainen Tuija ja Juha Vuorisen omakotitalopiha Lahelasta. Tärkeänä osana kokonaisuutta avautui perinteinen peltomaisema talon oleskeluterasseilta.

Kunniamaininnan kuittaa myös Marika ja Jouko Malinen valtavankokoisella lähes hehtaarin pihalla ja maalaistalomaisella pihakokonaisuudellaan Nahkelasta. Pelkästään ruohonleikkuu ajoleikkurilla vie lähes hehtaarin pihalla 3-4 tuntia viikossa. Piha-alueella on paljon kiinnostavia esineitä ja kasvisommitelmia. Avarat peltomaisemat olivat osa kokonaisuutta.

Yksityiskohtaisia pistelaskelmia ei ole ehkä tarpeen selvitellä. Järjestys oli selvä. Pistemäärä ero kolmosen ja nelosen välillä oli kuitenkin varsin pieni.

Pihakilpailun voittajat kävivät hakemassa kunniakirjansa Hyrylän torpalta 20.8. ennen omakotiyhdistyksen kevätkokousta.

Pihakilpailu sai näkyvyyttä Keski-Uusimaa -lehdessä sunnuntaina 16.8.2020: