Tuusulan Omakotiyhdistys on omakotiasukkaiden sekä pari- ja rivitaloissa asuvien vuonna 1981 perustama yhdistys. Toimimme vireästi Etelä-Tuusulan alueella. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja liittymään jäseneksi, jos et vielä ole jäsen.

Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen alueemme pientalo- ja vapaa-ajan asukkaat. Jäsenmäärämme on vahvasti kasvava: Jäseniä Tuusulan Omakotiyhdistyksessä on nyt yli 1200.

Edunvalvonnalla on vahva rooli toiminnassamme. Osallistuimme muun muassa Omakotiliiton kampanjaan sähkönsiirtomaksujen alentamiseksi. Paikallistasolla olemme vaikuttaneet kunnan pientaloasukkaisiin kohdistuvien maksujen korotusten hillitsemiseen.

Yhdistyksemme toimii aktiivisesti ja ottaa kantaa toimialuettaan koskeviin asioihin. Järjestämme myös erilaisia yleisötilaisuuksia, joihin kutsumme asiantuntijoita puhumaan ajankohtaisista asumisen asioista.

Teemme vuosittain mielenkiintoisia jäsenretkiä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tarjoamme jäsenille edullista omakotitalkkariapua, vuokrattavia pienlaitteita ja hankimme jäsenistölle yritysetuja.

Yhdistyksemme on osa valtakunnallista pientaloasukkaiden edunvalvontaverkkoa, Omakotiliittoa. Jäsenenämme saat siis käyttöösi myös Omakotiliiton edut ja palvelut.

Perustiedot

Yhteystiedot

Tuusulan Omakotiyhdistys
Huhtatie 11
04300 TUUSULA
tuusula@omakotiliitto.fi

Näytä kaikki yhteyshenkilöt

Jäsenmaksu

25 €

Piiri

Suomen Omakotiliiton Uudenmaan piiri ry

Ota enemmän irti jäsenyydestäsi

Paikallisyhdistyksen jäsenenä pääset nauttimaan valtakunnallisen Omakotiliiton monipuolisista jäseneduista. Tutustu liiton jäsenille tarjoamiin etuihin! Linkit ohjaavat Omakotiliiton sivuille.

Ilmakuva kesämökistä järven rannalla.