Tuusula pientalomyönteisin kunta 2024

Julkaistu

Omakotiliitto, Hirsitaloteollisuus ja Pientaloteollisuus valitsivat Tuusulan ja Kuopion vuoden pientalomyönteisimmiksi kunniksi.

Tuusulan kunta huomioi esimerkillisellä tavalla pientaloasumisen päätöksenteossaan. Tuusula sai kiitosta myös pientalorakentamiseen kaavoitettujen tonttien määrästä ja sijoittelusta sekä kunnan ja asukkaiden välisestä vuorovaikutuksesta.

Tunnustus luovutettiin tuusulalaisille tiistaina 14.5.